maanantai 6. joulukuuta 2010
Itsenäisyyspäivä nro 93
Jälleen yksi itsenäisyyspäivä Kuortaneen hautausmaalla vapaussodan muistomerkin varjossa. Kunniavartiossa on aikaa pohtia monia asioita. Useimmiten ajatukset ovat kuitenkin jalkojen ääressä lepäävissä sankarivainajissa. Kallioniemen Raimon (seisoi kiven toisella puolella) tekemä ansiokas koonti Kuortanelaisten vaiheista talvisodassa toi "verenkuljettamallekin" kaatuneiden ja selvinneiden vaiheet tutuiksi. Olisinko itse kestänyt siellä silloin. Entä nykyajan nuoret. Paljon on puhetta rappiosta. Nuoremme taistelevat ansioituneesti netissä eri verkkopeleissä. Riittäisikö fiilistä 40 asteen pakkasessa ja oikeasti kuolemanvaarassa ilman mahdollisuutta aloittaa peliä uudelleen. Jostakin syystä luotan edelleen suomalaisiin nuoriin. Fyysinen kunto voi olla huonompi mutta ravitsemustila huomattavasti parempi puhumattakaan varusteista. Tahto ja halu ratkaisevat kuitenkin eniten. Mutta samanlaista sotaa tuskin tulee täällä. Mutta sankarivainajia on tulossa Suomeenkin ulkomailta. Kuinka siitä pitäisi ajatella. Kuinka isänmaata puolustetaan Afganistanissa tai jossain muualla tuhansien kilometrien päässä. Mutta sinnekin riittää suomalaisia taistelijoita.
Vihreä leijona
Vihreät aloittivat vaalitaistonsa varsin rohkeasti leijonan merkeissä. Liekö tarkoituksena provosoida leijonaa kaulaketjussaan tai t-paidassaan kantavia, lähinnä nuoria, miehiä. Onko tarkoitus nostattaa raivoa ja sitten osoittaa kuinka provosoitunutta joukkoa on liikkeellä. Sen kun vielä saa jotenkin käännettyä perussuomalaisten niskoille niin hyvä. Siinä vaiheessa kun gallupit olivat vielä tasan vihreille ja persuille niin uhottiin taistelujulistuksella. Nyt kun gallupit osoittavat jo 50 % enemmän persuille kuin vihreille on joukko totista. Mutta eivät nämä punavihertävät soturit varmaan ole periksi antaneet. Vihreä ekoleijona on varmaan vasta alkua. Vihreiden maailmoja syleilevä rakkaus ja veljeys unohtui taistelulaulujen alle kun persut menivät ohi. Sinnemäen sodanjulistus viimeistään karisti pasifismin rippeet vihreiden naamioverkoista. Kohta saamme nähdä varmaan kuvia urheista vihreistä työn sankareista jotka kirkkain poskipäin rakentavat tovereidensa rinnalla Uutta Suomea. Miten tämä kaikki kuulostaa niin tutulta. Ehkä siksi, ettei kommunismi koskaan kuollut vaan se hieman vaan homehtui ja vaihtoi väriä.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Kahden kerroksen väkeä
Euroopan Unioni tarjoaa oivan ratkaisun ihmisten eriarvoisuuden lisääntymiseen Suomessakin. Näihin päiviin saakka Suomea on pidetty edistyksellisenä ja varsin tasa-arvoisena maana. Suurta pääomaa ja johtajabonuksia suosiva hallitus on kuitenkin onnistunut jakamaan kansan yhä pahemmin köyhiin ja rikkaisiin. Nytpä tämä ongelma, jos ei poistu, häviää. Jatkossa ihmisten verotuloja ei sitten enää saa kertoa. Köyhille ei tule niin paha mieli ja keskiluokkakin pysyy rauhallisena kun kuvittelee olevansa hyvinkin vaurasta.
Unkarin mahdollinen talouskriisi osittaa jo kuinka "vahvalla" pohjalla unioni on. Kannattaisikohan alkaa pakata laukkuja suomalaistenkin jo.
Unkarin mahdollinen talouskriisi osittaa jo kuinka "vahvalla" pohjalla unioni on. Kannattaisikohan alkaa pakata laukkuja suomalaistenkin jo.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Valta maistuu vihreille
Vihreät äänestäjät ovat päässeet enimmäkseen valtakunnan politiikassa ilmeisenä rasitteena olevasta idealismistaan. Nyt heille ei enää ole vaikeaa elää kahden uuden ydinvoimalapäätöksen kanssa. Kehitystä on siis tapahtunut. Ilmeisesti kannattajajoukko on keski-ikäistynyt ja aatteellisuus on arjessa karissut. Näin kävi aikoinaan kommari ja demari nuorille. Pappien kommari pojista tuli varakkaita virkamiehiä hallintoon. Aate ja rahvas unohtui. Mutta se kuulunee ihmisluontoon. Nuoruus on idealismin aikaa. Pyhittäkäämme se heille. Toivottavasti lapsillemme olisi mahdollista elää lapsuuttaan rauhassa. Samoin toivoisin, että nuoremme voisivat säilyttää idealisminsa niin kauan, että elämä alkaisi oikeasti kannatella ja viedä eteenpäin. Ja etteivät poliitikot pilaisi sitäkin töppäilyillään.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Eläketaakka kasvaa Suomessa
Iltalehden mukaan Suomi rahoittaakin Kreikkaa 1,5 miljardilla. Lehdestä käy myös ilmi, että väki jää Kreikassa eläkkeelle 53 vuotiaana ja että töihin ajoissa tulosta saa bonusta!! Meillä myöhästymisestä saa kenkää ja eläkeiän nostoa vaativat jo kaikki pohjoisen hiihtomiehetkin mukaan lukien. Espanjan työttömyys on jo 20 % ja en yllättyisi jos sielläkin jäätäisiin myös parhaassa iässä eläkkeelle. Me saamme kunnian raataa hamaan kuoleman saakka maksaamme nämä etelän syöttiläät. Tämä ei ole rasistinen kannanotto koska se koskee kaikkia rotuun liittymättä. Kun Suomen perustuslaki lopullisesti vedetään Brysselin pöntöstä alas saamme taakaksemme koko välimeren rannan Turkkia myöden. En uskalla edes ajatella mikä siellä on eläkeikä.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Talibaneista ilman rasismia
Miksi pitäisi sanoa "miehiä", jotka sen sijaan että tuhoaisivat vihollissotilaita (mm. suomalaisia), kaasuttavat kouluun tyttöjä ja naisopettajia. Koska heidän mielestään tytöt eivät kuulu kouluun. Olenko rasisti jos sanon etteivät tuollaiset miehet kuulu sivistyneitten ihmisten jos ollenkaan ihmisten joukkoon. Saunan taakse ne kuuluu viedä. Kaikkihan tietävät miksi sinne. Tietysti siksi kun siellä on niitä nokkospuskia.
Lueskelin juuri uutta kirjaa eli Taipaleen päiviä (Kimmo Sorkko). Talvisodan hetkiä sieltä missä Kuortaneenkin pojat taistelivat vapauden puolesta. Talibanien raukkamainen toiminta tuntui ehkä siksikin niin munattomalta. Mitä miehiä tuollaiset oikein ovat. Rikollisia vai sairaita ? Persoonallisuushäiriö kansallisella tai uskonnollisella tasolla sanon minä. Ja paras hoitomuoto on lyhytterapia. Lopullinen parantuminen kertahoidolla.

torstai 22. huhtikuuta 2010
Gambian homoseksuaalit Suomeen?
Läntisessa Afrikassa sijaitsevan Gambian vajaa 2 miljoonainen kansa elää vielä 60 -lukua mitä tulee homoseksuaalisuuden hyväksymiseen. Homoseksuaalit kansalaiset saavat pelätä vangeusrangaistusta suuntautuneisuutensa vuoksi. En tiedä lukumääräänsä mutta lienee samaa luokkaa kuin muuallakin eli 1 -6 % välillä tutkimuksesta riippuen. Tämä tekee 15 000 - 100 000 henkilöä. Nyt Suomessa käydään keskustelua Gambialaisen käännyttämisestä kun tämä toistamiseen pyrkiessään uskalsi kertoa homoseksuaalisuudesta ja sai kuitenkin kielteisen päätöksen. Olisiko kyseessä myöntävässä tapauksessa ennakkotapaus?
Missä muissa maissa homoseksuaalisuus on vielä rikoslaissa rangaistava teko? Asialle pitäisi tehdä jotakin ennen kuin alkaa uusi turvapaikka rumba seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Seksuaalisen suuntautumisen selvittäminen on haastavaa kun mietitään kuinka vaikeaa oli viime vuonna selvittää erään juoksijan sukupuolta. Turvapaikan hakijoiden määrän kasvu suuntautuneisuuden perusteella saattaa aiheuttaa myös takapakkia seksuaalisen suvaitsevaisuuden kohdalla Suomessa, mikäli rasistiset intohimot yhdistyvät homofobiaan.

lauantai 17. huhtikuuta 2010
Pojille potku persuksille
Opetusministerin (?) ideoima pääsykokeiden lopettaminen ei toivottavasti liity mitenkään miesvihaan. Käytännössä pääsykokeiden poistaminen yliopistoista ja valinnan tekeminen lukion päästötodistuksen perusteella on kylmää vettä poikien housuihin.
Poikien kasvu ja kehitys on vähintään kaksi vuotta tyttöjä jäljessä. Nuoret miehemme lukiossa havahtuvat vasta viime hetkillä (= 3 vuosi) ammatillisen tulevaisuutensa suunnitteluun. Varsinkin kurssimuotoisessa lukiossa on silloin jo myöhäistä. Preppauskurssit ja pääsykokeet ovat eräänkin nuoren miehen akateemisen uran pelastaneet.
Jos/kun pääsykokeet vaihdetaan päästötodistusten perusteella hakemiseen tullaan näkemään poikien lopullinen kato yliopistoista. Halutaanko näin. Sillä ei kuitenkaan naisen euro vahvistu vaan akateemisten alojen naisistuminen tulee varmistamaan niiden jatkuvan palkkakurjuuden.
En ymmärrä. En todellakaan ymmärrä arvon rouva ministeriämme.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Muistamisen vaikeus
Uskottavaa lienee ettei Vanhanen, Tiura tai muutkaan politiikot muista kaikkea mitä ovat meilailleet tai puhuneet, mesettämisestä puhumattakaan. Toki kaikesta voi melko helposti ottaa kopiot talteen myöhempiä oikeudenkäyntejä varten. Tapahtumia on varmasti paljon ja kaikenlaisia. Ymmärrän hyvin, että oma "kovalevy" saattaa välillä olla täynnä ja jumittaa.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että Vanhanen niin julmetusti pillastuu vaalirahan antamisen merkityksestä. Kuka halavatun yrittäjä on niin harrastelijamainen, että sijoittaa tuhansia euroja kohteeseen mistä ei odota mitään tulosta. Tietysti jos on rutosti ylimääräistä rahaa. Mutta kenellä sitä on? Ei ainakaan niillä yrittäjillä, jotka tekevät vastikkeettomia sijoituksia. Jopa tavan kansalainen antaessaan vaikka 10 euroa suosikilleen oli se sitten ravuri tai kansanedustaja toivoo hyötyä itselleen. Tukemalla ehdokasta toivomme edistystä omalle asiallemme tai aatteellemme, kenellä sellainen vielä on.
Pyyteetöntä lahjaa tai ilmaista lounasta ei ole ainakaan politiikassa. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa sopii nyt kyllä Vanhaseen. Jatkuva muistamattomuuteen vetoaminen saattaa johtaa ennenaikaiseen eläkkeeseen.

maanantai 12. huhtikuuta 2010
Monikulttuurisuuden hienous
Kuortanekin sai osansa kansainvälisyydestä Nordean pankin ryöstön kautta. Jahka selviää minkä maan kansalaisia ryöstäjät olivat. Toinen taisi olla varsinainen kosmopoliitti kun ei tunnu kansallisuutta eikä oikein nimeäkään löytyvän. Ryöstäjien nopea kiinni jääminen viestittää turvallisesta kunnasta, jossa peruspalvelut pelaavat.
Monikulttuurisuuden helmiä lienevät myös lähipalveluiden paraneminen. Nyt tupakkaa ja messinkikoruja voi ostaa kätevästi moottoritien rampiltakin. Ei suurten ostoskeskusten hälinää ja tungosta. Palvelut tuodaan omaan autoon näpsäkästi. Tiettyjä turvallisuusriskejä asiaan kuitenkin liittyy. Mutta yrittäminen on aina sisältänyt omat riskinsä. Pienyrittämistähän kannatetaan ja tuetaan jo peruskoulusta lähtien. Tässä tienvarsimyynnissäkin olivat jo lapset mukana yrittäjyyttä oppimassa.

lauantai 3. huhtikuuta 2010
Jeesus ja Maria
Tänään muistan sukupuolen vuoksi vainottuja. Jeesus kärsi ristinkuoleman toisten syntien vuoksi, kuoli ja haudattiin. Omat koirat purivat, Jeesuksen oma juutalainen yhteisö lähetti hänet ristille. Puolustajia ei löytynyt. Jos Jeesus olisi ollut nainen, kuten Helsingin kärsimysnäytelmässä, hän ei olisi joutunut ristille. Tuohon aikaan naisen opetuksille ei seuraajia olisi juuri löytynyt. Ja jos kurinpalautus olisi tarvittu se olisi ollut sotilaiden tekemä raiskaus tai naapurien järjestämä kivitys.
Maria Tiura kokee joutuneensa sukupuolensa vuoksi vainotuksi ja "ristille". Jeesuksen sanoilla hän kuitenkin antaa piinaajilleen anteeksi; sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Maria on kuitenkin joutunut omalle via Dolorosalleen omien virheellisten valintojensa vuoksi, omien syntiensä tähden. Omat koirat eivät häntä ole purreet jos eivät puolustaneetkaan. Maria tuli itse aiheella julkisuuteen. Ja kyllä hänen kanssa kärsijänsä sukupuolestaan huolimatta ovat joutuneet piinapenkkiin. Siellä heitä riittää, on Vanhanen, Kanerva, Kaikkonen ja Korhonen vanhoista konnista Merisalo et kumppanit puhumattakaan. Tässä näytelmässä ei vapahtajaa tule, toivottavasti.

maanantai 29. maaliskuuta 2010
Ei ongelmaa
Lahjusepäilyt eivät vankkaa kokoomusta horjuta. Tiedotussihteeri ei näe ongelmaa Kanervan ja Tiuran lahjusepäilyissä koska ne eivät ole johtaneet syytteisiin. No eipä tietenkään kun toinen on vasta esitutkinnassa ja toinen syyteharkinnassa. Vai onko kokoomuksessa jo etukäteistietoa lopputuloksesta. Pitäisikö ryhtyä puhumaan taas vapaamuurariveljistä. Taitaa kyllä nämä Nova Groupin veljissä olla jo riesaa tarpeeksi keskustalle ja kokoomukselle. Ei lastata enempää taakkaa harteille.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Populistit liikkeellä
Eduskuntavaalit lähestyvät ja sen huomaa. Vihreät havahtuivat yhtäkkiä. Kannattajat tuskin hyväksyisivät kolmea uutta ydinvoimalaa tuosta vaan. Maahanmuuttajien kotouttamisen tehostaminen vaatimus kuten myös kriittisempi suhtautuminen maahanmuuttajiin on lisääntynyt kaikissa puolueissa. Uhka perussuomalaisten kannatuksen noususta on tajuttu ja sisäistetty. Minulle on sinällään sama kuka uudistukset toteuttaa kunhan asioille tehdään jotakin. Pelkkä kannatuslukujen kasvattaminen ei voi olla varsinainen tavoite. Mutta pelkkä kasvun uhka saa asioiden kulun muuttumaan.
torstai 25. maaliskuuta 2010
Kas kummaa
Jo on aikoihin eletty kun kaikki pyyhkivät persujen ohi oikealta. Ensin demarit julistavat, että maassa maan tavalla ja sitten Wahlroos julistaa kehitysavun lopettamista ja antamista vissiin pääomasijoittajille. Tuohon maassa maan tavalla voi pääosin yhtyäkin mutta Wahlroos alkaa suoltaa jo liian paksua. Ei tietääkseni ole edes ehdokkaana tulevissa kirkollisvaaleissakaan. Vaan mistä sitä vielä tietää. Vahva kannanotto kuitenkin.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)