Itsenäisyyspäivä nro 93

Jälleen yksi itsenäisyyspäivä Kuortaneen hautausmaalla vapaussodan muistomerkin varjossa. Kunniavartiossa on aikaa pohtia monia asioita. Useimmiten ajatukset ovat kuitenkin jalkojen ääressä lepäävissä sankarivainajissa. Kallioniemen Raimon (seisoi kiven toisella puolella) tekemä ansiokas koonti Kuortanelaisten vaiheista talvisodassa toi "verenkuljettamallekin" kaatuneiden ja selvinneiden vaiheet tutuiksi. Olisinko itse kestänyt siellä silloin. Entä nykyajan nuoret. Paljon on puhetta rappiosta. Nuoremme taistelevat ansioituneesti netissä eri verkkopeleissä. Riittäisikö fiilistä 40 asteen pakkasessa ja oikeasti kuolemanvaarassa ilman mahdollisuutta aloittaa peliä uudelleen. Jostakin syystä luotan edelleen suomalaisiin nuoriin. Fyysinen kunto voi olla huonompi mutta ravitsemustila huomattavasti parempi puhumattakaan varusteista. Tahto ja halu ratkaisevat kuitenkin eniten. Mutta samanlaista sotaa tuskin tulee täällä. Mutta sankarivainajia on tulossa Suomeenkin ulkomailta. Kuinka siitä pitäisi ajatella. Kuinka isänmaata puolustetaan Afganistanissa tai jossain muualla tuhansien kilometrien päässä. Mutta sinnekin riittää suomalaisia taistelijoita.   

Vihreä leijona

Vihreät aloittivat vaalitaistonsa varsin rohkeasti leijonan merkeissä. Liekö tarkoituksena provosoida leijonaa kaulaketjussaan tai t-paidassaan kantavia, lähinnä nuoria, miehiä. Onko tarkoitus nostattaa raivoa ja sitten osoittaa kuinka provosoitunutta joukkoa on liikkeellä. Sen kun vielä saa jotenkin käännettyä perussuomalaisten niskoille niin hyvä. Siinä vaiheessa kun gallupit olivat vielä tasan vihreille ja persuille niin uhottiin taistelujulistuksella. Nyt kun gallupit osoittavat jo 50 % enemmän persuille kuin vihreille on joukko totista. Mutta eivät nämä punavihertävät soturit varmaan ole periksi antaneet. Vihreä ekoleijona on varmaan vasta alkua. Vihreiden maailmoja syleilevä rakkaus ja veljeys unohtui taistelulaulujen alle kun persut menivät ohi. Sinnemäen sodanjulistus viimeistään karisti pasifismin rippeet vihreiden naamioverkoista. Kohta saamme nähdä varmaan kuvia urheista vihreistä työn sankareista jotka kirkkain poskipäin rakentavat tovereidensa rinnalla Uutta Suomea. Miten tämä kaikki kuulostaa niin tutulta. Ehkä siksi, ettei kommunismi koskaan kuollut vaan se hieman vaan homehtui ja vaihtoi väriä.